rrock'n roll child

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Block Buster, One Desire, Brother Firetribe @ Pakkahuone

Moi!
Viime torstaina oli niin ihana keikkailta etten kestä. Silloin oli kauan odotetut Block Buster, One Desire ja Brother Firetribe Tampereen Pakkahuoneella. Seurana oli taas Iltsu ja myös Hanna kavereineen liittyi myöhemmin seuraan. Ovet aukesi siinä seiskan maissa, mut käytiin eka Iltsun kaa Moro Sky Barissa yksillä. En ollu käyny aikoihin kyseisessä paikassa, mut oli kyllä taas hienot näkymät. Sieltä sitten suunnattiin seiskaks Pakkikselle ja päästiin melko pian sisään. Näytettiin liput ja vietiin takit narikkaan, käytiin vessassa jonka jälkeen mentiin ylös. Maistoin Brother Firetriben HERO-kaljaa, oli erittäin hyvää. Suosittelen maistamaan!
Päästiin eturiviin, ja siinä saatiin olla koko ilta ilman kenenkään tönimistä, mahtavaa!

Block Buster aloitti puoli kasin pintaan, oli jälleen ihan huippu keikka. Tuttuja biisejä ja tuli siinä vähän nyökyteltyä päätä ja lauloin joidenkin biisien kertsien aikana. Oisko ollu nyt kolmas kerta ku näin kyseisen bändin livenä.




Hanna liittyi kavereidensa kaa meidän seuraan Block Busterin jälkeen. Heitettiin siinä jotain läppää ja ainakin mä ja Iltsu oltiin niin fiiliksissä ku seuraavaks oli ihanan One Desiren vuoro. Se oli bändin ihan ensimmäinen keikka, ja oon niin kiitollinen et sain todistaa tätä ekaa keikkaa täällä omassa kotikaupungissa. <3 Keikka alkoi ehkä bändin tunnetuimalla kappaleella Hurt. Väkeäkin oli huomattavasti enemmän tän bändin aikana ja kaikki vaa huusi ja oli aika hyvin mukana. Meni vaa kylmät väreet keikan aikana ja huusin toki itekkin ja lauloin melkein kaikkien biisien aikana, oli vaan niiin mahtavaa! <3

 








Ja seuraavaks oli illan pääesiintyjän, ihanan Brother Firetriben vuoro! Bändi tosiaan teki paluun keikkalavoille ja aloitti 15-vuotisjuhlakiertueensa. Oli ihanaa nähä bändiä pitkästä aikaa ja tää oli kolmas kerta ku näin ne livenä. Ne soitti tällä keikalla melkein koko uuden albuminsa läpi. Restless Heart oli ainoa biisi mitä ei soitettu kyseiseltä levyltä. Oli upeeta kuulla uusia biisejä ja ne toimi niin hyvin livenä! Myös vanhempia kappaleita tuli toki kuultua, mm. One Single Breath, I'm On Fire, Heartfull Of Fire, I Am Rock... <3 Huhhuh! Tällä keikalla sitä vasta tulikin oltua mukana, lauloin ihan täysiä, itseasiassa melkein jokaisen kappaleen aikana, puin nyrkkiä ilmassa... Pekan katsekontaktit. <3 Keikka oli ehdottomasti bändin parhaimpia keikkoja ikinä.














Keikan jälkeen jäätiin ootteleen Brother Firetriben jäseniä ku kuulin että ne tulis vielä siihen merkkiständille. Pian ne tulikin ja Pekka moikkas heti meitä ja tuli halaamaan. :3 Ihana ku muistaa meidät aina. Hanneskin moikkasi, otettiin kuvat hänen, Pekan ja Jasonin kaa. Hanneskin tais muistaa ku sanoi: ”Sinäkin!” :D Muut jäsenet ehti häippäämään mut pääasia että edes noiden kanssa ehin vähän jutteleen ja ottaan kuvia. Lupasin et tuun kattoon niitä heinäkuussa ku esiintyvät Tampereen Eteläpuistossa. Huomasin One Desiren Jimmyn jonka kaa otin myös kuvan ja juteltiin kans jotain. Mukavan oloinen tyyppi! Myös One Desiren André liittyi seuraan ja olin ihan omg, sillä oon fanittanu Andréa jo Sturm Und Drangin aikoina. En ollu ikinä tavannu Andréa kunnolla ja kieltämättä päässä vähän pyöri ku tajusin et kelle mä oikein just juttelen. Olihan sitä pakko otettava kuva kun nyt vihdoin oli mahdollisuus ja halattiin vielä. André vielä kiitti meitä kun tultiin kattoon heidän bändiä. En oo vieläkään sisäistäny et oon oikeesti tavannu Andrén vihdoin kasvotusten!

Oli niin unohtumaton ja hieno ilta! <3


Kiitos Block Buster, One Desire ja Brother Firetribe!!! <3 
Kiitos myös seuralle!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti