rrock'n roll child

perjantai 30. syyskuuta 2016

Reckless Love @ Klubi

Moi! Eilen oli vihdoin kauan ootettu Reckless Loven keikka Tampereen Klubilla. Näin bändin viimeks South Parkissa, joten olin tottakai tosi innoissani et pääsen näkeen bändiä pitkästä aikaa. Olin paikalla joskus kasin jälkeen. Taas oli nää perus lipun ja henkkareiden näyttäminen, takki narikkaan jne. Suuntasin heti lavan eteen jonka eessä ei ollu vielä kauheesti väkeä. Näin siinä pari tuttua ja pian Tampereen Hanna kavereineen liittyi seuraan. Jaakkoakin tuli nähtyä jossain vaiheessa.. Ei ollu ainakaan pulaa keikkaseurasta! :D

Itse keikka alkoi siinä ysin aikoihin. Heti ku bändi tuli lavalle nii tottakai yleisössä alkoi kunnon kiljuminen, ja joo kyllähän mä siinä nyt itekkin ”hieman” kiljuin :D. Olin taas niin mukana biisien aikana ku vaa pystyin, oli ihanaa laulaa biisien mukana ja vaa heilua. Tän bändin keikoilta ei kyllä ikinä puutu energiaa. Biisit ja myös välispiikit oli mahtavia ja meinas itku päästä ennen Edge Of Our Dreamsin alkua ku Olli piti taas pienen puheen. ”Te ootte se unelmien reuna”. <3 Niin ihana. Tuli kyllä kuultua taas niin hienoja biisejä että! Niin uusia kuin vanhoja. Sanotaan nyt esimerkkinä vaikka Badass, Animal Attraction, Scandinavian Girls, Monster, Beautiful Bomb, Night On Fire, Rock It, We Are The Weekend.. <3 Ei huhhuh!










Keikan jälkeen jäätiin siihen ootteleen jos bändi ois tullu vielä moikkaamaan. Nähtiin Hessu ja Olli joiden kaa otin selfiet ja Ollilta sain vielä iihanan halin! :3 Kiitin myös keikasta. Pepe ja Jalle ehti karkaamaan mut pääasia et nähtiin ees pari jäsentä. Oli kyllä mahtavaa nähä varsinkin Ollia pitkästä aikaa tolleen kasvotusten!

Oli jälleen kerran aivan huippu keikka,
ISO KIITOS RECKLESS LOVE! <3 Se bändi on rakkaus.

maanantai 26. syyskuuta 2016

You just rise up and believe

Brother Firetribe - Taste Of A Champion

Heii! Kiirarockin jälkeen on tapahtunu vähän kaikenlaista. Ollaan käyty Janskun kaa parikin kertaa Pyynikin näkötornilla, on tullu käytyä myös ruokatorilla ja kunhan vaan ollaan kierretty ympäri Tamperetta. Tollaset päivät on just kivoja ku voi tehdä kaikkee ihan extemporesti parhaassa seurassa.


Näkötornin maisemat <3





Rosendahl




Hämeenpuiston ruokatori. Ostin sieltä tollasta karkkia :)

Härmälänranta ja Arboretum
Nimppareita on myös tullu vietettyä, sain vähän rahaa ja muutamia muita kivoja juttuja. :3

Koko perheeltä tommonen kortti, vähä herkkuja ja tollasia kivoja nenäliinoja :D. Äiti osti myös yhen paidan mut se ei nyt tullu kuvaan.. 

Iskä osti erivärisiä ruusuja :3. Toisessa kuvassa mummilta saatuja ruusuja.
Noiden lisäks sain siskolta hajuvettä ja karkkia mut unohdin jostain syystä ottaa niistä kuvat.

Viime perjantaina tuli oltua Rokkibaari Bändärissä Noora Louhimon & Samuli Erkkilän keikalla. Keikkaseurana ihanat Sanni ja Jaakko, joiden kaa oon menossa myös Battle Beastin keikalle Lahteen ens kuussa, ei malta oottaa! Ostin sinne lipun just eilen. Mut Noora & Samuli heitti taas ihan helkkarin hienon keikan, tuli kuultua niin paljon tuttuja biisejä joiden mukana tuli vähän laulettua. Nooran ääntä saa aina vaan ihmetellä! Keikan jälkeen sain Nooralta nimmarin ja otettiin myös kuva. Kiitos Nooralle & Samulille upeesta keikasta!






Lauantaina käytiin siskon kaa kaupungissa, Lindexiltä löytyi uus nahkatakki joka onkin ollu jo kovassa käytössä. Eilen kävin sit tosiaan ostamassa lipun sinne Battle Beastin Lahden keikalle, tuli samalla hengailtua Janskun kaa. Käytiin Pyynikin näkötornilla syömässä munkit ja löysin Cybershopista sellaset siistit siirtotatskat Halloween-juhliin, jos aiotaan pitää sellaset. Löysin myös ranneketjun. Unohdin ottaa niistä kuvat mut ehkä näytän niitä joskus myöhemmin jossain postauksessa.

Mut tämmösiä kuulumisia nyt tällä kertaa, torstaina pääsee taas keikalle!

torstai 22. syyskuuta 2016

KIIRAROCK 2016

Moi! Viime viikonloppuna oli kauan odotettu Kiirarock, semmonen parin päivän festari Tampereen Jack The Roosterissa. Sehän alkoi jo perjantaina, mut ostettiin kavereiden kaa liput vasta lauantaille, ku sillon oli enemmän sellasia bändejä mistä me digataan. Ennen Roosteriin menoa istuttiin Koskenrannassa Iltsun kaa kera hyvän juotavan, Roosteriin kun päästiin niin näytettiin liput, heitettiin takit narikkaan ja suunnattiin heti tiskille. Sieltä sit mentiin vakkaripaikoille ja tsiigattiin The Alleyway Wolves joka aloittikin melko pian. Oli nyt toka kerta ku näin kyseisen bändin livenä, oli ihan jees keikka vaikken tienny ku vaa yhen biisin. On kuitenkin näkemisen arvoinen bändi.






Seuraavaks lavan otti haltuun Rust N' Rage, jonka taisin nähä viimeks kesäkuussa. Oisko ollu ny kolmas kerta ku näin livenä. Ei voi muuta sanoo ku et voi jestas mikä keikka! Näiden keikoilta ei ikinä puutu energiaa! Tuli kuultua jopa uus biisi jonka nimee en nyt satu muistamaan. Ja ne oli lisänny Locked And Loaded -biisin takas settilistaan ku olin pyytäny aiemmin, kiitti jäbät! :D Se on kyl ihan mahtava livenä. Tää oli yks bändin parhaimpia keikkoja ikinä! Bändin voi muuten nähä seuraavaks Tampereella 7.10. Dog's Homessa, sinne siis! 









Keikan jälkeen otin kuvat Rust N' Ragen Eeron ja Joelin kaa ja kiittelin keikasta. Eksyttiin Iltsun kaa tiskille jonka luona nähtiin Rust N' Ragen Vinsentti, otettiin kuvat ja kiitin vielä tätäkin keikasta.
Törmättiin siinä muutamaan kaveriin joiden kaa mentiin eturiviin oottamaan Smokin' Acesia lavalle. Taisin nähä sen viimeks tammikuussa, joten oli todella mahtavaa nähä bändiä pitkästä aikaa! Ja oli nyt toka kerta ku näin livenä.Tuli kuultua vaikka mitä hienoja biisejä mut erityisesti mieleen jäi The Underdog ja You Take My Breath Away. :3 Tunnelma oli ainakin ihan katossa!





Seuraavaks olikin illan, ja samalla koko festareiden pääesiintyjän Shiraz Lanen vuoro. Tosin mun oli pakko lähtee kesken keikan ettimään pari tärkeetä jutskaa mitkä olin jotenki onnistunu hukkaamaan aiemmin ja ne oli just sillä hetkellä aivan pakko löytää.. Siinä meni jonkin aikaa mut löysin ne vihdoin narikasta josta sit kiitollisena nappasin ne talteen.. Et joo, sen takia toi keikka meni vähä ohi, mut onneks sentään vähän aikaa ehin siitä nauttimaan. Mut siis faktahan on se, et Shiraz Lane toimii aina livenä! <3 Bändi muuten esiintyy Santa Cruzin kaa Tampereen Pakkahuoneella 26.11. Sitä ei kannata missata! Ja tää oli muuten jo kuudes kerta ku näin Shirazit livenä.







Ei voi muuta sanoo ku et vitsi mikä ilta, oli kyllä mahtavaa.

Kiitos ihan mahtaville bändeille! <3

Kiitos myös huippuseuralle! <3

torstai 15. syyskuuta 2016

Kuvia

Moi! Sunnuntaina oli mielettömän ihana ilma, joten lähdettiin Janskun kaa pienelle lenkille. Tuli napsittua siinä samalla "vähän" kuvia joten aattelin et miksen jakaisi niitä vaikka tänne. Enjoy!