rrock'n roll child

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Mökkiviikonloppu

Hei! Oltiin tosiaan viime viikonloppuna mökillä porukoiden kaa. Siskoa ei kiinnostanu lähtee mukaa joten se sit jäi kotiin marsun kaa. Mut onhan se välillä iha jees viettää aikaa ilman siskoakin :D
Oltiin perjantaina liikkeellä jo hyvissä ajoin, taidettiin siinä ennen kahta olla mökillä kuten tossa aiemmassa postauksessa sanoin. Purettii kamat, pistettiin radio päälle ja kunhan otettiin rennosti.
Radiosta kuunneltiin sitä suoraa lähetystä himokselta, oli iha kiva kuunnella vaikka ois ollu hienompaa olla paikan päällä. Mut eihän sitä aina joka paikkaan ehdi..
Syötiin jossai vaihees pyttipannua, luin uutta Soundia ja sillee.. Saunottiin illalla joskus klo 21 jälkeen varmaa, olipa kiva saunoa ihan kunnon puusaunassa! Meillä oli vihdat, vihtominen teki kyllä hyvää :D Kävin kastamassa talviturkkini, kävin vaa nopeesti pulahtamassa sillä vesi oli ihan saakelin kylmää! Oli myös ihanaa istua terassilla siideriä juoden ja iltamaisemia ihastellen, grillattiin makkaraa.


Mökin takka on vaan niin kiva :3












Lauantaina nukuin pitkään, lueskelin kirjoja mitä otin mukaa, ja jossai vaihees käytiin äidin kaa lenkillä, iskä jäi tekeen jotain rappusia. Oli iha kiva lenkki, sellane sopivan pitunen. Hyttyset oli kimpussa mikä oli niin ärsyttävää mut ei niille oikein voi mitää.. Kerättiin hieno kukkakimppu, palattiin lenkin jälkeen mökille, kuunneltiin taas suoraa lähetystä himokselta. Syötiin jossai vaihees niin ihanaa ruokaa; uusia perunoita, kebakkoa, porkkanaa.. :3 Nam. Luin taas kirjoja, kummisetä ja sen koira ja jotkut mökkinaapurit kävi meidän mökin terassilla juoruamassa porukoiden kaa. Illalla saunottiin taas, tällä kertaa en käyny ollenkaa järvessä. Istuttiin terassilla ja hyttyset oli taas hienosti kimpussa. Oli myös ihana auringonlasku :3























Sunnuntaina nukuin kans pitkään, taisin puol yhen aikoihin herätä.. hups. Syötiin aamupala, pakattiin kamoja ja lähettiin varmaan joskus lähempänä kahta jos oikein muistan. Oli taas ihana istua autossa, kattella ihania maanseudun maisemia ja kuunnella hyvää musaa kuulokkeista.

Mut oli kyllä mukava viikonloppu, saattaapi olla et meen vielä uudestaan mökille tänä kesänä!

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Jotain kuulumisia

Hei! Kirjoitan tätä postausta mökillä. Oltiin täällä porukoiden kaa joskus suunnillee ennen kahta, käytiin yhellä pienellä kirppiksellä ja uudet kengät ja laukku on suurta rakkautta. ♥ Oon käyny täällä mökillä viimeks viime kesänä, joten aattelin et voishan sitä nyt tänäki kesänä käydä. Ollaa tää koko viikonloppu täällä. Ollaa syöty hyvää pyttipannua, istuttu mökin terassilla ja sillee. Ollaa myös kuunneltu vanhasta radiosta suoraa lähetystä himokselta ku siel on jotkut iskelmäfestarit. Eli tämmöstä perus hengailua. Nähtiin taivaalla muutama joutsen ja saatii kuulla niiden hienoo ääntä :D.
Jossai vaiheessa käydää saunas ja käyn luultavasti kastamassa talviturkkini, jaiks.

Oltiin eile Janskun kaa pitkästä aikaa kaksin, kierreltii kaupungissa. Sokokselta lähti mukaa 4€ maksava Soundi (tarjouksessa), siel on juttuu mm. Shiraz Lanesta :3 käytiin randomisti Kaukajärvellä, käveltiin rantaa pitkin ja kunhan hengailtiin. Oli kivaa :) Täs jotai kuvia viime ajoilta:







Mut eipä mulla muuta tän erikoisempaa, aattelin kirjottaa joku päivä vähä tarkemmi tästä mökkiviikonlopusta :).

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Paljon kuvia

Moi! Aattelin nyt pitkästä aikaa iha vaa heitellä tänne kuvia kännykän ja kameran puolelta, niitä on vähäsen kertynyt. Osa on muokattuja ja joitaki en oo viittiny muokata, en viittiny laittaa kuvia aikajärjestykseen mut ei kai sillä mitää väliä oo. Ja ehkä mä voisin jotain selittääkin kuvista vaikka suurin osa onkin vaa maisemakuvia.
Mut joo, enjoy! Heitän tähän alkuun vielä yhen mahtavan kappaleen.




Joskus vappuna otettu kuva.. syötiin hyvää tortillaa :D

Tää on ilmeisesti helatorstailta, kävin läheisessä puistossa vähä kuvailemassa. Aurinko ei hirveemmin paistanu ja järven lähellä tuli vähäse kylmä.



Tää on samalta päivältä ku kävin Robinin keikalla :D Joskus illemmalla päätin hypätä bussista ja kiirehdin ottamaan kuvia ihanista iltamaisemista.



















Tän kuvan otin sillo ku olin viel työharjottelussa.. piti käydä Tullintorilla hoitamassa joku asia ja kävelin sit Sorsapuiston kautta ja huomasin et häkkeihin oltiin saatu jo asukkaita :D





Tästä kuvasta ei ees oo kovin pitkä aika. Nähtiin siili yhessä puistossa ja voi eei ku se oli niin söpö! :3





Kaverin kämpän läheltä.. ihana ilta-aurinko <3


Vietettiin yks päivä taas aikaa puistossa ja nähtiin tosi nätti sorsa, syötettiin sille vähä leipää.


Muistan et otin tän kuvan 13.6. ja sama päivä ku onnistuin venäyttään jalkani! Onnistuin aika hienosti käveleen johonki kuoppaan jonka ansiosta en sit voinu kävellä kunnolla. Oon jonki verra käyttäny tukisidettä ja nyt jalka on lähteny paranemaan päin :) Mut joo, tuo päivä oli kyl muute iha kiva, ja oli ihanaa kävellä kotiin ku taivas näytti tolta :3

Mummi paisto yks päivä lettuja :3 joten käytiin sit siellä syömässä lettuja ja lettujen lisäks vähä jätskii.

Juhannusherkut :D

Sisko laitto juhannusaattona tämmöstä ruokaa :)

Juhannuspäivänä sainkin sit syödä hampparia.. olipas epäterveellinen juhannus

Käytiin juhannuspäivänä yhessä puistossa, mummi tarjos jätskit!





Ihanan vihreetä.





Mut tässä nää kuvat olikin. Ei mulla nyt muuta, joten seuraavaan postaukseen!