rrock'n roll child

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Rockwalli@Anttila

Kyseinen keikka oli siis tänään, n. klo 14.
Olin päässy koulusta jo puol kakstoista, kävin kirjastolla palauttamassa pari juttua ja hengailin sit siel kirjastolla jonki aikaa.
Menin Anttilalle joskus yhen jälkee, kävin kattomassa ku bändi oli jo roudannu sinne kamansa, ja katoin ku ne siel tarkisti et mikrofonit toimi ja sillee. :D Kävin nopeesti siinä ruokakaupassa ostamassa huomisen leffaherkut, jonka jälkee menin takaisin keikkapaikalle.
Näin siinä Eeron, ja katottii yhdessä sitä keikkaa. Oli kyllä mahtava keikka, vaikka siel oliki aika vähä väkee.
Sain keikan jälkee yhteiskuvan koko bändin kaa, ja sain kaikilta nimmarit. Juttelin myös Valtterille, siis sen bändin laulajalle, ja sain siltä halin :3 Lupasin tulla niiden toukokuun keikalle, joka ois siis 10.5 Hämeenpuistossa. Toivotin niille myös hyvät vaput :-D Ne on oikeesti mahtavia tyyppejä!
Sulle kirjoitan on ehdottomasti paras kappale.





Ton keikan jälkee käytii Eeron kaa vapputorilla, ei sieltä ainakaa vielä mitää ihmeellistä löytyny.
Meen sinne uudestaa huomenna, mut sillo mennää sinne siskon kaa, jonka jälkee mennää Janskun,Eeron ja Linnean kaa kattoo ScaryMovie 5!
Elikkä mun vappu alkoi ja tulee jatkumaan hienosti! :-) 

maanantai 29. huhtikuuta 2013

"..ja kun se soi, rock'n roll ei kuolla voi"


Tää biisi on soinu nii hemmetin paljon mun päässä  et päätinpä sitte linkata tän tänne. Onhan toi hyvä kappale!

Mut nii, aattelin taas heittää muutaman kuvan, mitä otin just eile, ku käytii taas kuvailemassa Janskun kaa :-)


Semmoset kuvat.. Muokkasin Picasa 3:sella, Vaihdon käsittely. Noi kuvat näyttää jotenki rauhallisilta.. :D

Tänää turhauduin taas mahtavasti koulussa, mut onneks kahentoista jälkee alko liikkatunti. Muut meni kentälle, mut ite lähdin kävelee.. Ei kauheesti huvittanu mennä muiden kaa pelaamaa jotai pesäpalloo ynnä muuta paskaa. Yksin on paljon kivempi liikkua.

Mut jee, huomenna ois Rockwalli Anttilassa, ja sinne kyllä menen! :-) Ja perjantaina ois Santa Cruz Levykauppa Äxällä, ihanaa lisää keikkoja vaan tulossa <3

Et eipä mulla mitää sen ihmeempii.. :)

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Jonne Aaron@Pakkahuone

Kyseinen keikka oli siis eilen :) Ovet aukes klo 20, mut itse show alkoi vasta klo 22. En viittiny mennä tonne nii aikasee, nii lähin siinä puol ysin bussissa Pakkikselle päin. Olin siellä ehkä siinä joskus kymmentävaille yhdeksän, näytin lipun, vein takin narikkaa, ja sit siinä oli viel laukkutarkistus niiku aina.
Menin sinne aika lavan etee hillumaa, tekstasin ajan kuluks Janskulle jotai, ja kattelin ihmisten tekemisiä :D.
Että tunti piti siinä viel sit ootella.. Mut onneks aika meni nopeesti, ja pian se Jonne sinne lavalle tuliki. No okei se oli ehkä 10 minuuttii myöhäs mut ei se mitää! Nii ja toi keikka oli k-18, et oli siel aika hyvin väkee..
Ja kuvien laatu ei taas oo siitä parhaimmasta päästä, mut koittakaa kestää. :D



Jonnelta siis tuli eilen ensimmäinen suomenkielinen albumi Onnen Vuodet, ja se siis veti niitä albumin kappaleita aika paljon. En ollu kuullu ku vaa sen yhen kappaleen, Taivas itkee hiljaa. Mut ne muut biisit kuulosti myös tosi hyviltä! Jonne veti myös pari kappaletta Vain elämää -sarjasta, mitä se oli siinä vetäny. Ainaki Syytön, Kylmä ilman sua ja Satulinna. Oli mahtava meininki! En muista mikä kappale oli menossa, mut sen aikana Jonne käski yleisöö menee kyykkyyn, ja nouseen sillee jännästi et se näkyis lavalle vähä niiku aaltona, vai miten sen sanois :-D Piti ainaki muutaman kerran tehä sillee.. Oli iha hauskaa! :-D Jonnen iskä oli lavalla jossaki vaiheessa!


Jonne veti semmosen parin tunnin setin. Eli keikka loppu joskus siinä kahentoista jälkee.. Olin varttiyli pihalla, puin siinä pihassa takin päälle, ku sinne narikkaa tuli nii hitosti väkee, nii ei ollu oikee tilaa pukee siellä..
Siitä pihasta sitte suunnistin Koskarin lähellä oleville pysäkeille. Olin niillä pysäkeillä joskus puol yhen aikaa.. Siihe aikaa yöstä oli ihan helvetin kylmä, koko kroppa tärisi iha kivasti.. :o
Katoin sitä bussiaikatauluu nii huomasin kauhukseni et seuraava bussi tulee vasta puolen tunnin päästä.. Olipa siinä sitte kiva jäätyä.. Tosin piristyin vähä ku huomasin Popedan keikkabussin siinä iha lähellä, ja oli viel pakko laittaa siihe aikaa viestii Janskulle et olin nähny bändin keikkabussin! :-D
Mut nii, kirosin siinä sitte vaa niitä bussiaikatauluja, kunnes sit jo varttiavaille tuliki yks bussi, jolla onneks pääsin kotii ku kysyin varmuuden vuoks siltä kuskilta et meneeks se varmasti sellasta tiettyä reittiä :D
Että olinki sit joskus tasan yhen maissa kotona, tekstasin äidille et pääsin turvallisesti kotii, ku porukat lähti viikonlopuks leirintäalueelle, ja mä jäin kotii marsun kaa.
Sen viestin jälkee join mehua,koska oli kauhee jano, purin keikkalaukkuni, eksyin viel hetkeks koneelle, ja sen jälkee menin nukkuu.

Kiitos Jonnelle, oli mahtava keikka!


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Night On Fire!

Tosiaan, Recklesseiltä tuli tänää uus sinkku, Night On Fire! Kuulin kuitenki kyseisen biisin jo eilen, kun eilen julkaistiin biisin musavideo! AIVAN MAHTAVA <3 Kannattaa kattoo ja kuunnella!

 
En jostai syystä saanu sitä musavideoo tähä, nii oli pakko linkata.
Kuinkaha monta kertaa oon jo kuunnellu tota tänää..? :D Toi vaan jää nopeesti soimaa päähä ja ää. Niin loistava kappale kertakaikkiaan <3 Ihan varmasti tuun kuuleen tota bändin tulevilla keikoilla! :)
 
Mut ei mulla sit mitää sen ihmeellisempää, oon vaa Skypessä juttelemassa Janskulle ja kuuntelen musaa.  Tänää kerkeen kattoo vaa Salkkarit, Voice of Finlandii ei tänää ehi kattoo ku meen puol ysin bussilla tonne Pakkahuoneelle päin koska Jonne Aaron<3 Tänää siis on Jonnen "Onnen Vuodet" -nimisen albumin ilmestymispäivä! Ja voisin laittaa tähä sen ekan sinkun:
 
 
 
Niin ihana kappale <3
 
Mut ei mulla nyt muuta, pidän tottakai hauskaa keikalla!
 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Nopee päivitys eräästä tapahtumasta!

 Eli 26.7. - 3.8.2013 ois kukkaisviikot täällä Tampereella! Siitä on siis oikee tullu perinne, et sinne on pakko mennä joka vuosi! Ja siellä on ihan mahtavaa ohjelmaa!

26. päivä ois Kukkaisrock Keskustorilla, ja siellä esiintyy Rockwalli, Dashbone, Fumble, Baton Rogue Morgue, Santa Cruz, ja pääesiintyjänä.... RECKLESS LOVE! <3 Ai että en malta oottaa tota!

Tapahtuma on siis ilmainen :)

Mennään tonne Janskun kaa :-) Ja kyllähän sitä vois olla taas Hannankin kaa,ku ollaa nyt parina Kukkaisrockina oltu kolmistee siellä.

Tulee varmasti iha huippu keikka!

Ja tosiaan, kukkaisviikoilla on myös muutakin ohjelmaa, mm. maailmanpyörä (siinä on taas pakko käydä), ja Dinner in the sky, joka siis meinaa makuelämyksiä yläilmoissa :-D Siinä on myös pakko käydä, ku ei sitä ennen oo ollu täällä Tampereella.

Ja niitä muitakin ohjelmia varmasti ilmestyy noille sivuille, kannattaa seurata!

Kuvapostaus (jeejee)

Joo tajusin juuri, et mullaha oiski nyt hyvää aikaa heittää nää sunnuntain kuvat koneelle :) Eipä näitä nyt hirveesti oo, eikä mitenkää kovin erikoiset, mut halusin kuitenki laittaa nää johonki.
Et ei mulla muuta.. :--) Teen seuraavan postauksen ylihuomisesta keikasta.

otin tän kuvan kotoo, sateenkaari on kiva :-D

tiistai 23. huhtikuuta 2013

If I could fly, see the world through my eyes

Mooooikka! Mä vähä luulen, et laitanki ne sunnuntain kuvat tänne blogiin vasta ens viikolla. Tai sitte joskus. En tiiä.  Paremmalla koneella en nyt enää ehi käymää, joten tulin nopeesti kertoon asiani tälle omalle koneelle.
Elikkäs..


Sauna Open Air Alkulöylyt
Kaksipäiväisen festivaalin ilmaiset Alkulöylyt järjestetään Ratinan Stadionin Ylälauteella perjantaina 7.6. klo 18 alkaen. Ylälauteella sijaitsee Poppamieslava, anniskelualue sekä Poppamies Food Village. Alkulöylyissä Poppamieslavalla esiintyvät Kotipelto duo: Timo Kotipelto ja Jani Liimatainen, jotka esittävät akustisia versioita tunnetuista hardrock- ja metalliklassikoista sekä Thee Dizzy Daisies -burleskiryhmä. Alkulöylyissä on myynnissä Sauna Open Air festivaalilippuja ja rock-tietämystään voi testata Rock Science tietokilpailussa, jossa voittajille on jaossa mm. vapaalippuja Saunaan.

Sauna Open Airin Ylälauteet ovat avoinna:
PE 7.6. Alkulöylyt klo 18:00 alkaen
LA 8.6. klo 12-24 (Ylälauteella ohjelma jatkuu klo 24 asti, kun Nightwish lopettelee klo 22)
SU 9.6. klo 12-22

Ohjelma:
La 8.6.: Stratovarius, Nightwish, Opeth (SE), Children of Bodom, Bloodred Hourglass, Finntroll, Lost Society, Egokills
Su 9.6.: Volbeat (DK), Hardcore Superstar (SE), Sabaton (SE), Hatebreed (US), Crashdïet (SE), Stam1na, Omnium Gatherum, Ghost Voyage

Ennakkolipunmyynti:
Lippupalvelu

Hei arvatkaa vaa sekosinko tosta?! Ilmaset alkulöylyt ja mitä parhain esiintyjä; KOTIPELTO DUO
AAA mun on niin pakko mennä myös tonne! Ja toihan myös meinaa sitä et mul ois kolmena peräkkäisenä päivänä keikka! AA aivan mahtavaa<3
Ja Stratovarius on ihan loistava lisäys tohon Saunan esiintyjälistaan! Innolla odottaen ;)

Ja kävinpä tänää pitkästä aikaa kirjastolla, ja kävin siel musaosastolla... mukaan lähti HELLOWEEN: 7 SINNERS -ja CRASHDÏET: GENERATION WILD -albumit! Ja Slashista kertova kirja,jonka kannessa lukee:
"Erittäin viihdyttävä ja rehellinen. Yksi parhaista rockelämäkerroista,jonka olen koskaan lukenut."
- Michael Monroe

Uskon siis et vois olla erittäin hyvä kirja! Täytyy alkaa pikkuhiljaa lukemaan sitä.
Mut ei mulla muuta! Heitän tähän taas loppuun yhen todella ihanan kappaleen Helloweenilta, rakastan tätä biisiä<3




maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kesää ootellessa

Mooi! Täällä päin on ollu niin hienoja ilmoja ! Että käytii oikee ulkoilemassa ja kuvailemassa eile Janskun kaa :) Pistän kuvat varmaanki seuraavaan postauksee, ku oon nyt huonommalla koneella..

Mut nii, kesä tulee pian ja sit saa alkaa juoksentelee vaikka paljain jaloin ulkona jos haluaa :-D Ootan niin innolla kesää, ja sitä ku koulu loppuu, loma alkaa, ens syksyllä toivottavasti uuteen kouluun.
Oon jo hiukan suunnitellu et mitä teen tulevana kesänä:

festareille, keikoille
kavereiden kanssa hengailua (ja näiden asioiden toteuttamista :-))
rannalle (uimista ja auringon ottoo)
jotai kivoja matkoja (ei välttämättä suunniteltuja) ympäri kaupunkia
pispalan portailla ois kiva hihhuloida (en oo vieläkää käyny siellä o.o)
ja sit tulitikkutehtaalla ois myös siistii käydä, vois saada hyviä kuvia
kai sitä vois siel leirintäalueella käydä pitkästä aikaa
matkailua ympäri suomee (käydää me ehkä tuurissa, jee!)
ja ihan muute vaa rentoutumista!
 
Onkos muilla jo suunnitelmia kesäks?

PS. Käydää huomenna ostamassa mulle uus takki jostai muualta ku kaupungista, koska siltä lauantain shoppailureissulta ei löytyny takkia, kengät kuitenki löyty :) Ne on mustat, ja niissä on semmoset pienet koristeet, mahtuu hyvin jalkaa ja niillä on ainaki hyvä kävellä! 

PPS. Oon huomannu ainaki parilla bloggaajalla, et ne on hehkuttanu siitä Michael Monroen uudesta kappaleesta, joka on siis nimeltään Ballad Of The Lower East Side. Aivan mahtava kappale, kuulin sen kappaleen just perjantaina ku Michael veti sen Voice of Finlandissa! Ai että kui hienoo ois nähä Monroe livenä, se on yks maailman parhaimmista artisteista!


PPPS. Tosiaan, mulla on perjantaina se Jonne Aaronin keikka! Aika menee nopeesti :o Mut en malta oottaa sitä keikkaa!


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Tylsyys on kiva.

Säännöt:
1. Kiitä haasteen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Vastaa alla esitettyihin kysymyksiin.
3. Valitse 5 blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
4. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle.

Haasteen antoi Jenita, kiitos (vaikkei se mun blogia maininnu, mut laitto kuitenki loppuu et muutki saa tehä) :-D

 Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
1. ruoka
2. juoma
3. kone
4. musa
5. vaatteet

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
1. Ari Koivunen - karaokebaareista hevilavoille
2. Mötley Crüe - The Dirt
3. Nikki Sixx: Heroin Diaries
4. Michael Monroen elämäkerta
5. Me,Ozzy


Viisi materialistista joululahjatoivetta:
1. joku albumi
2. joku kirja
3. joku leffa
4. ja en tiiä
5.

Viisi paikkaa, jossa haluaisit käydä:
1. Lontoo
2. New York
3. Pariisi
4. Karibia
5. hmm

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
1. hiljainen (tai no riippuu..)
2. yleensä iloinen
3. joskus aika epäsosiaalinen
4. huumorintajuinen
5. laiska :-D

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa toisille:
1. tjaa'a
2. nyt tuli vaikee
3. en keksi, sori :D
4.
5.

Haastetut, napatkaa tämä mukaan blogiinne:




Haastan seuraavat blogit (toki muutkin saa tehä):

http://kieroutunuthullu.blogspot.fi/
http://norasfrozenbite.blogspot.fi/
http://libertaddd-minna.blogspot.fi/
http://niittinahkatakki.blogspot.fi/
http://tohvelidatiz.blogspot.fi/


perjantai 19. huhtikuuta 2013

I'm so happy!

Heip! Kuten otsikkokin kertoo, niin oon aika ilone tällä hetkellä, koska sain vähä uutta värii päähä tossa keskiviikkona :--) Tällä kertaa se onki kestoväriä, jee. Ens viikolla saan raitoja.
Ja mitäs muuta.. Nii, äiti lupas ostaa mulle uuden koneen joskus tässä lähiaikoina. Se on varmasti parempi ku toi mun nykyne kone. Ku tän hetkine kone on iha sairaaan hidas, nettiyhteys katkeilee itestää ja nii.
Siinä uudessa koneessa ois levyasema, se ois myös suurempi ku nykyne kone. En malta oottaa et saan sen!
Mut hintaa sillä olis melkeinpä 400 euroo :o

Ja sit huomenna mennää vähä shoppailee siskon kaa, jäädää siis taas kotii viikonlopuks ku porukat lähtee mökille. Saadaa tänää shoppailurahaa porukoilta, ku pitäs ostaa uus takki ja kengät!

Tällä hetkellä oon koulussa, teen täällä aulassa tätä projektityötä. Tosiaa, sain idean et tekisin oman analyysin tällä hetkellä mukanaolevista salkkarihahmoista. Tää on iha kivaa :-D Ope ei antanu mitää tuntimäärää, eli saan siis tehä tätä nii kaua ku jaksan. Ehkä mä tossa viimestää yhen aikoihin lähen, täytyy tätä kuitenki ny tehä. Pitäs käydä koulun jälkee ärrällä ostamassa siskolle Lontoo Rae-suklaata. En oo varma miten toi piti kirjottaa.. Ja lainasin keskiviikkona sellasen kirjan ku Muotimatkaaja Titanicin kannella. Se vaikuttaa aika hyvältä, et voisin oikeestaa suositella sitä! Et luen varmaa tota kirjaa sit ku pääsen kotii ja nii.

Et eipä mulla muuta, tämmöne lyhyt postaus tällä kertaa :-)
Heitän tähän loppuun pari hyvää biisiä!



tiistai 16. huhtikuuta 2013

Why?

Miksi ulkona on vieläkin kylmä?

Miksi en osaa piirtää yhtä hyvin kuin muut?

Miksi olen niin laiska?

Miksi ihmiset ei osaa pitää lupauksiaan?

Miksi jotkut ihmiset on niin typeriä?

Miksi tämä kone hidastelee kokoajan?

Miksi minulla on huono käsiala?

Miksi välitän siitä mitä muut ihmiset ajattelee musta?

Miksi vihaan koulua?

Miksi en osaa laihduttaa?

Miksi pureskelen kynsiäni?

Miksi en jaksa enää lukea niin paljon kirjoja kuin ennen?

Miksi ärsyynnyn nykyään helpommin?

Miksi olen niin kipuherkkä?

Miksi stressaan asioista?


En keksiny enempää.. Noihin tuskin löytyy mitää vastauksia o.o


kuva: Google


maanantai 15. huhtikuuta 2013

We walk an endless mile


Moi :-) Viikonloppu oli taas iha jees, et ei valittamista. Perus perjantai-ilta perheen kesken, katottii siis taas telkusta Salkkarit ja Voice of Finland. Omg, Christian veti iha älyttömän hyvin sen Welcome to the Junglen! Äiti sano, et jos se ois laittanu viel huivin päähänsä nii ois näyttäny iha Axl Roselta :-D En vaa voi ymmärtää miks just sen piti tippuu.. Suvi ois saanu mun puolesta häipyy tosta kisasta. No mut, tällä hetkellä mun suosikit tos kisas on Gary,Antti ja Osku. Tomas ja Dennis on aika tylsiä.

Mummi oli ostanu mulle tämmöstä, tuli maistettuu vasta tän viikonlopun aikana tota ekan kerran, on kyllä hyvää!

Nii ja äiti oli ostanu pari Duudsoni -limsaa, ne ei ollu musta kauhee hyviä. Niissä on yks pieni jekku :D

Lauantaina olin Sinin kaa joskus kahen aikoihi, oltii vaa niillä ja laulettii pitkästä aikaa Singstarii :-) Katottii myös yhtä Idols-dvd:tä, oli kiva nauraa niille vanhoille koelauluille
:-D


Otettii myös toki kaverikuvia, mut ne failas ainaki mun osalta. Lässytettii myös Sinin koiralle ja marsuille :-D

Eiks ookki söpöjä? :3
Tulin Siniltä varmaa joskus viiden jälkee, pesin hiukset, datasin, kuuntelin musaa, katoin Kidsingin, jossa oli Jonne Aaron vierailevana tuomarina <3 Se myös laulo Taivas itkee hiljaa -kappaleen, joka on musta tosi ihana kappale. Sen jälkee katoin Muumion paluun, vaikka se onki meillä videona. Sit katoin viel CSI New Yorkin, ja Grimmin uusinnan. Menin siis nukkuu vasta puol kahen aikaa yöllä, ja sain unen päästä kii varmaa vasta kolmen jälkee..

Sunnuntaina, eli eilen vietettiin viel mun siskon synttäreitä. Pukeuduttiin oikein hienosti vieraita varten, ja laitettii kaikenmaailman koruja ja sun muita helyjä :-D


 Siskon synttärikukkia

Ja siinä on siskon tekemä synttärikakku :-)
Piti sitä kahvipöytääki vähä kuvata :D

Sisko sai ihan kivat lahjat, mm. lahjakortin Seppälään ja rahaa. Sain mummulta kynän ja karkkia, ku se ja pappa tykkää antaa mullekki lahjoja. vaikka eihän niiden tarvis :-D


Viimeset vieraat lähti siinä joskus puol seiskan aikaa, jonka jälkee sit pesin hiukset, datasin ja nii. Katoin taas kasilta Olipa kerran ja datasin viel senki jälkee :-D

Et ei mulla muuta. =)